| |
Etusivu
Tekniset tiedot
Historian havinaa
Wipunen 100 vuotta
Pohjois-Savon
Wanhat Laiwat ry
Suomen
Höyrypursiseura ry
Lignell & Piispasen tuotantopäällikkö Timo Nylund kipparina kesällä -07
Konemestari Hannu Tirronen ruorissa
|
|
 s/s Wipunen
ja Eelis Uosikkinen
Korsteeni 1986, s. 10-16
Suomen Höyrypursiseura ry:n vuosijulkaisu nro 1,
Lahti
1986.
Toim. Esko Pakkanen
Vuonna 1906 syntynyt Eelis Uosikkinen
oli laivassa ensimmäistä kertaa "täytenä miehenä" vuonna 1920. Mutta "isä
sano, että minnoon kaksvuotisesta lähtien ollu mukana, kun tuo Wipunen
on rakennettu 1907 ja isä ol laitattamassakii sitä siellä Varkauvessa. Ja
kyllä minä olin pienestä pittäen isän mukana laevalla."
Näiltä alkuvuosilta Eelis Uosikkinen
muistaa mm. hevosvorokilla vedetyt rinkilautat Onkivedeltä. "Ne soutavat
sen ankkurin ja siel ol semmonen pärreestä tehty mökki missä miehet asuvat
ja hevonen ol siellä, se kulki sitä ringissä." Eelis Uosikkinen muistaa
myös miten 1910-luvulla Wipunen hinasi Raninin tukkuliikkeen
tavaroita proomuilla Iisalmeen ja Kiuruvedelle. Ja myös miten vuosina 1918
- 19 Wipunen teki Viipurin reissuja. "Monessa lahessa tuli jo
silloin käytyä."
Jussi Uosikkinen oli Wipusen
päällikkönä sen valmistumisesta alkaen vuoteen 1936, jolloin hänen
seuraajakseen tuli poika Eelis. "Eikä siinä muita oo ollukaan. Minä olin
siinä aluks täkkimiehenä." Wipunen oli koko ammattikautensa pääasiassa
proomuhinaaja. Alkuvuosikymmeninä se kuljetti proomuillaan Raninin
tukkuliikkeen tavaroita eri puolille Pohjois-Savoa ja -Karjalaa ja toi
paluumatkalla halkoja. "Myö roomuilla vietiin kauppatavaraa Iisalameen,
Joensuuhun, Kaltimoonni asti, Juojärvelle Luikonlahteen, Kaaville. Meillä
ol kuus roomua ja tulomatkassa tuotiin sitten halakoja. Raninen möi
halakoja ja sillä ol oluttehas, sekkii niiku kaekki ol puilla
lämmitettäviä siihe aikaan." Paluumatkalla kun proomut ottivat
halkolastinsa, laiva jäi odottamaan lastausta ja tarvittaessa siirsi
proomuja. "Myö siellä kalasteltiin, senkun välillä polttopuut kärrättiin
laevaan.
Raninin hinausten välillä Wipusella
oli myös aikaa toisten yhtiöiden hinauksiin. "Myö ajettiin niihe virmoin
rinkilauttoja välaikoena, Sammon Rullalle ja muille. Pari kertoo veettiin
vesiroomuja Stockforssille. Se rakenti niitä ennen siellä Ruokovirran
kanavan luona, mistä vietiin kerralle 25 kappaletta Savonlinnaan. Se kulki
vaan pari kilometriä tunnissa sekkii kuorma." Nämä Stockforsin
vesiproomujen hinaukset sattuivat 1910- ja 20-luvuilla, eikä Eelis
Uosikkinen muista yhdenkään toisen yhtiön sellaista harrastaneen.
Wipusen
kuudesta proomusta kaksi oli täyskantoisia puisia, Koljonniemi I ja
II,
kaksi hieman pienempiä puisia, Elo ja Lauta ja kaksi rautaista pientä,
Tuki ja Apu. "Ne oli kahen miehen roomuja ja niihin mahtui 200 kuutiota.
Niissä isoissa 500:n ja 400:n kuution, niissä ol kolome miestä. Joka
roomussa oli miehet, jotka urakalla sitä hommoo tekivät." Lastausta varten
proomuissa oli lastauspukit, kärräyslankut sekä rautapyöräiset kärryt.
"Lankuissa ol seihtemän tuuman syöm ja kolomen tuuman rimat kahta puolta
ja sitten se ol semmosesta hyvin tihheesyisestä närreestä, se kesti
rautapyöree. Viimeks tul sitte ne kumipyörät." Ranin ei käyttänyt
kärräyslankun päällä rautakiskoa, niinkuin VAPO.
Ranin osti halkonsa maakunnan
isänniltä rannoille toimitettuna. Uosikkiset, isä ja poika, hoitivat
talvella halkojen oston. "Isä ja sitten minä, minä ne ostin kaikki. Minä
vaan kiertelin tuolla suksien kanssa taloja ja ostelin puita."
Uosikkisilla oli luottoasema Raninin
yhtiössä, he hoitivat työnsä varsin itsenäisesti. "Minun ei tarvinnu
Raninin virmassa millonkaa ilmottoo minnekä minä lähen laevalla eikä
minnekä minä lähen ostamaan puita. Minä pein kotona sitä hommoo. Kevväällä
sitten tiesin ne puut ja missä järjestyksessä ruvetaan niitä ottamaan ja
samaten tein sopimuksia muihennii virmojen kanssa, niinku Hackmannin
puita myö paljon tuotiin Pouhansaaresta kansa. Eikä tiliäkkää tehty ku
kerran vuoteen. Ei kun Kansallispankista hae sekillä lissee rahhoo. Eikö
sekkii oo ihmeellistä."
Halkoja kuljetettiin kesässä
keskimäärin 25 - 30.000 pm3. "Minäkii ostin yhtenä vuonna
Raninille 27.000 kuutioo halakoja. Siihen aikaan kuutio makso 1.000
markkoo." Syksyisin hinattiin halkoja niin myöhään kuin mahdollista. "Joka
syksy ajettiin nii kauan kun nokka pysty, neljän tuuman jäissä piti ajjaa.
Aena se kesken loppu se kesä."Erityisen pitkä kesä oli vuonna 1929.
Silloin vedet olivat vapaina vielä tammikuussa 1930. "28. päivä tammikuuta
oltiin viellä sulattamassa kaupungin vesijohtoo Itkonniemessä.
Wipusessa kun on pelastuspumppu ja semmonen höyryputki, nii sillä
sulatettiin."
Tukkuliikkeen tavarakuljetukset
loppuivat sotien jälkeen, mutta halkoja Wipunen hinasi aina vuoteen
1969, pitempään kuin yksikään toinen hinaaja Saimaalla. VAPO:n Laurikin
lopetti vuotta aikaisemmin.Vielä tänä viimeisenä kesänä Wipusella
oli kuusi proomua mukanaan ja halkoa hinattiin Kuopioon koko kausi.
Seuraavana vuonna Raninin tehtaat siirtyivät öljylämmitykseen ja halkojen
kuljetukset päättyivät tähän.
Wipusessa
oli aina vain neljän miehen miehistö "eikä milloinkaan emäntää, mitä jos
jottain syrjäsiä otti mukkaansa." Kaksi miestä ylhäällä, kaksi alhaalla. "Ite
tehtiin ruuat. Tehtiin kalakeittoo, ja riisivelliä. Kerrannii tehtiin
yheksän kalakeittoo peräkkäin. Matolangalla sai hyvästi kalloo, ja
ongellahan niitä sai siihen aikaan paljo paremmin kuin nykyään. Ja
verkkojakkii meillä oli." Aikaa kalastamiseen jäi proomujen lastausta
odotellessa. Eelis Uosikkisen mukaan lastaus kesti yleensä vain kaksi
vuorokautta. "Ei se viipyny sen kauempaa. Kyllä ne hirveitä ol kärreemään,
kolme miestä kun pistivät kahteen päevään aena 450 kuutioo."
Laivanpäällikkö määritti lastaustaksat ja maksoi proomumiesten tilit.
"Miesten kanssa sovittiin semmonen keskihinta. Se ol paljon selevempi, ei
tarvinnu olla metrimitan kanssa mittoomassa joka pinnoo." Myös proomujen
siirrot otettiin huomioon lastaustaksassa. Harvoinhan samasta varastosta
sai proomun täyteen, vaan laiva joutui niitä aina tarpeen mukaan
siirtelemään. Miten suuria Raninin halkopirssit sitten olivat?
"Oli niitä semmosia tuhannenkin
kuution, mutta sitten ol semmosia pieniä, 30 metriä, 50 metriä. Mutta kun
myö ajettiin kaupungin halakoja, Kuopion kaupungin, nii ol semmosiakkii
pirssejä, että oli 5.000 kuutioo, sielläin Litmaniemessä. ne ajettiin
Kuopionlahelle, kaupunki piti pinojaan siellä."
Ranin purki omat halkonsa
matkustajasatamassa, omien tehtaittensa ja varastojensa kohdalla.
Proomumiehet hoitivat purkamisen proomun laidalle. "Hevoset ottivat roomun
laialta ja veivät sitten pinnoon myllyn pihhaan. Myllyn konttorista
maksovat sitten palakan niille hevosmiehille. Sata kuutioo veti ne huiput
päevässä. Pienissä roomuissa oli yks tai kaks hevosta vetämässä, isoimissa
ol aina nelejä. Mutta kun kaupungin halakoja tuotiin, nii ol toisinaan
seihtemän ja kaheksan hevosta, nii ne päevään tyhjens sen 500 kuution
lastin. Ne kilivalla veti ne hevoset, se kun oli urakkahommaa. Kaupungilla
oli aikanaan itsellään roomuja, isoja roomuja, mutta niillä ei ollu
hinaajoo. Myö niitä monta kertoo vietiin ja haettiin, ja veti niitä moni
muukin laiva."
Niin laivojen kuin proomujen
telakointi ja korjaukset hoidettiin aluksi Aatalan konepajalla, sittemmin
Saastamoisen telakalla Haapaniemellä. Puisia proomuja jouduttiin
korjailemaan ja uusimaan varsin usein. "Alukshan ne oli rakennettu
puukaarille, mutta sittenhän ne muutettiin kolomen tuuman lankuille ja
rautakaarille. Sitten ol vielä rautatäkittii niissä isoimmissa roomuissa."
Alkuaikoina Wipunen haki halkonsa
paljolti Onkivedeltä, mutta vähitellen siirryttiin etelämmäksi lähinnä
Suvasvedelle ja Juojärvelle. "Sieltä ajettiin kerran kuuella roomulla; kun
alotettiin toukokuussa nii sitä kesti syyskuun loppuun yhtä mittaa.
Tuusniemen ne Juurikkalahet, Oravilahet ja Luikonlahet Kaavilta, Munalahet
ja Mietunlahet, Rikkarannat. Joka lahessa oikeastaan tul sielläi käytyä;
ihankun lähetään Pöytälahesta lähtien ympäri, nii joka lahti on vielläi
tuttu. Kyllä siellä vielä hirviis täyvvellä ajjaa."
Merikartat saatiin Wipuseen
vasta sotien jälkeen, siihen saakka ajeltiin "korvakuulolta ja vanhasta
muistista". Usein myös luodattiin. "Siel on vieläkii luoti ja naru
Wipusen keulalla. Maamerkeillä ajettiin sitte muuten."
Myös Karjalankoskelle vietiin tavaraa
ja paluumatkalla tuotiin halkoja näiltäkin rannoilta. "Halakotavaroo
haettiin Pajulahesta, ja Kuuslahesta ja Koevulahesta ja Pahkalahesta.
Harvemmin Wipunen kävi
kauempana, mutta tällaisia pitkiäkin reissuja sattui aina joskus. Edellä
viitattiin jo Viipurin matkoihin 1918 - 19. Vuoden 1918 matkalla
Wipunen vei neljällä proomulla Raninin halkoja Kiuruvedeltä Viipuriin.
"Ne halot ol vielä metri kakskymmentä senttiä pitkiä ja ne myötiin siellä.
Sillon oli Saimaan kanavassa kulukijoita. Joillekii suluille ol jonoa
monta kilometriä, meiltäkii meni kolomatta vuorokautta päästä läpi."
Seuraavana vuonna Wipunen haki Viipurista ratakiskot Juojärvelle
Outokummun satamarataa varten. Uudestaan meren puolella, tarkemmin
sanottuna Makslahdessa Wipunen kävi juuri ennen sotia syksyllä
1939. "Neljällä roomulla vietiin sinne ropseja."
"Kakskymmentäyks-kesällä vietiin
marraskuulla Kaltimoon Pielisjoelle neljällä roomulla kauppatavaroo. Minä
vielä muistan sen kun normaalihinta oli kuus penniä kilolta kuljetuksesta,
mutta kun rupes jo jäätämään, nii ne maksovat 18 penniä kilolta. Myö kaks
reissua tehtiin ja minä muistan, että 44.000 ol se ruttotulo, nii 34.000
jäi puhasta aina reissustansa. Se ol hyvvää hommaa siihen aekaan. Vaan
kaks reissua myö käytiin ja 11 vuorokautta mäni reissulla. Pielisjoella ol
otettava luotsi, se ol pakolline siihen aikaan. Kupiainen ol vielä sen
luotsin nimi. Siihen Kuurnan kanavaan ol hirmu virta, yksitellen piti
tuollakin Wipusella vettää niitä pieniä roomuja. Sitten kun aina
neljän roomun kanssa tultiin takasin, nii piti täyvvellä vettää melekeen,
nehän ois muuten männy kankaalle ne roomut, nii kyllä se näytti monta
kertoo, että millon se ukkoon tyssee. Siellä kun ol niitä kiviukkoja
virrassa. Ol se hujakkoo. Kupiaine vaan huus ruuppatorveen, että
täyteen!".
Monen muun hinaajan tapaan
Wipunenkin pääsi muutaman kerran pelastustehtäviin. Eelis Uosikkinen
muistaa, miten kerran vetivät Savo-yhtiön Saaran kiveltä
Mustassalahdessa. "Wipunen ol siinäkin hommassa, kun marraskuussa
1919 Heinävesi hukku siellä Pouhansaaren luona ja ne nosti sen.
Siin ol myös Saastamoisen laivoja ja Saastamoisen roomujen välliinhän ne
sen nosti. Ja sitten Sampon Tähti ajo siellä Näätänmaalla, siinä
kun Uitonsalmesta lähetään, siellä on semmonen kivikkoluoto, nii myö
käytiin vetämässä se sieltä luovolta pois."
Vielä yksi pelastustoimi tulee
Eeliksen mieleen: se koskee Raninin Tapio-tervahöyryä. Uosikkinen
oli päällikkönä. "Minä kun en tiijä nukkuko se vai muuten ajo siinä
Vänskällä, kun Vehmersalmesta lähetään Kukkariin päiten, se luoto oikeella,
nii se ajo siihen. Myö otettiin paksua sinkkiä par sattoo metriä lainaan
ja kun myö Wipusella otettiin aika pitkä puhti, nii poes lähti
sekkii."
Tarkemmin muisteltuaan Eelis
Uosikkinen toteaa Wipusen kuitenkin kerran käyneen reippaammin
kivellä. Se tapahtui noin vuonna 1915 hänen isänsä aikaan. "Siitä
Jänissalosta lähettiin mänemään sinne Mustinlahteen, meillä ol yks Ville
Holmi mukana luotsina. Ville sano, että antoo männä kyllä ryypättävvää
piisoo, ei tarvii hiljentää. Ja just sillon törähti, sillon tuli halkeema
meiän pohjaan. Myös suatiin se kyllä korjattua sementillä."
Hukkumisia ei Wipusen
miehistölle eikä sen proomujen miehistölle sattunut. Eelis Uosikkinen
pitää sitä melkoisena ihmeenä. "Vapoltahan sitä hukku montakii roomumiestä.
Ihmettähän se oli, meilläkii kuus roomua ol ja ne pan toisiinsa kiinni ne
roomut ja vaikka ne ol kovassa tuupparissa aina mänömatkassa, etteivät ne
oikeen ensimmäisenä iltana pystyneet kärreemään puita, niin ne vaan kuluki
roomusta toiseen. Ne ol kyllä semmosia miehiä, että ei voi sannoo että se
hiasti niitten hommoo. Ne tek sitte nii pitkiä päeviä kun ne selevis
siitä, että kolomelta kahvit jo kiehu aamusella. Ei niille toimittanu
sannoo, kun kerran työnsä tekivät."
Wipunen
oli ainoa laiva, jossa Eelis Uosikkinen oli "varsinaisesti työhommissa".
Kesällä 1927 hän oli kuitenkin yhden reissun serkkunsa Erkki Uosikkisen
tervahöyry Tapolassa. "Erkki pyyti minua lähtemään mukkaan, kun se
ei ollu käyny Joensuussa. Kohman luota Akanveeltä otettiin ropsilahti ja
vietiin se Saimaan kanavan läpi Makslahteen. Ne ropsit tyhjennettiin
merreen ja sitten Kotkan Myllyltä otettiin jauholasti Joensuuhun. Sitä
minä nyt ihmettelen, että kun siihen aekaan ei ollu minkäänlaista
valonheittäjee ja ei muuta kun läpi yöt ajettiin niihen reimain välistä.
Ei tulis nyt mittää."
Mutta ennen osattiin. Kahta vuotta
myöhemmin Eelis Uosikkinen oli Wipusella viemässä jauholastia
samaiseen Joensuuhun, ja Pyhäselällä lähettiin Tuiskuvanluotoon mänemään
ja tul sumu siinä Tuiskuvanluovossa ja markkinat ol Joensuussa ja sinne
pitäs päästä. Mulla ol otettuna kompassisuunta Tuiskuvasta sinne
parireimoon, Joensuun rannalla oli kymmenet parireimat siihen aekaan.
Antaahan olla, myö ajettiin täyvvellä sanotaan 35 minuuttia ja sitten minä
sanoin pojille, että nyt seisatettaan, isä ol sillon vielä kippee ja yks
Kolarin Jussi ol mulla ajomiehenä. Minä sanoin Jussille, että mäne sinä
venneen kansa ehtimään, että jos löytyvät ne reimat. Ja ei ollu ku 100
metriä, niin se huuti että nyt on hän ensimmäisessä reimassa. Ja ei
mittään kun ei nähny tuas toiselle reimalle, niin minä huusin sille
Jussille, että mänehän toiselle parille ja huua tuas sieltä ja sillai sitä
mäntiin markkinoille, se ol kanssa semmonen tuurin homma."
Vuonna 1924 Eelis Uosikkinen kävi
Kuopiossa laivurikoulun. Se kesti 9 päivää ja sitä seurasi tutkinto, josta
Eeliksellä ei ollut vaikeuksia selviytyä. "Ne herrat kirjotti sitten
paperin enkä oo sitä tarvinnu katella sen koommin. Eikä kukkaan oo kyselly."
Konemestareita ehti Wipusessa
olemaan useampia kuin päälliköitä. Eelis Uosikkinen muistaa alusta lukien
nimet Hämäläinen, Vartiainen, Sami Koponen, Nissinen, Pekka Rissanen,
Väinö Räsänen ja Jussi Räsänen. Konemestarit huolehtivat myös koneen ja
kattilan korjauksista, joita ei Eelis Uosikkisen mukaan enemmälti ollut.
"Höyrykone on kyllä semmonen, että
kyllä siinä tarvittoo remonttia tehä. Yhen kerran sorvattiin Wipusessa
silinterit ja muutapa ei siinä oo paljoo ollukkaan. Laakerit laittovat
kerran, ja jottain ne laitto niissä kulisseissa." Nämä isommat
konekorjaukset tehtiin joko Aatalassa tai Heikkisen konepajalla.
Normaalien pohjantarkastusten ja -kunnostusten lisäksi Wipunen ei
paljoa telakoita tarvinnut. "Vaekka lahukoihin mennessä monet kerrat nyki
pohjaan, niin kyllä minulla nii hyvä tuuri ol, ettei toine laeva tavinnu
milloinkaan jälestä vettää. Sama ropellikkii on vielä perässä." Sen
kattilan alkuperäistä 9 kg/m2:n painetta kuitenkin jouduttiin
alentamaan puolella ilmakehällä 1920-luvulla, kuten monessa muussakin
laivassa. "Vaeppalevyn lujuuten takia." Wipusen 93 ihv:n kone antoi
laivalle 18-19 km/h:n eli siis 10 solmun huippunopeuden.
Alunperin Wipusen puinen
ajohytti oli tehty varsin matalaksi. "Sitä varten kun Ranisella oli
viljamakasiinit Soinlahdessa, ne laevat kulki sen vanahan sillan alate.
Sivulantterittii oli siinä reunassa läpi, ja piippu oli kaatuva ja mastot
kaatuvat ja sitte peräpömpelikkii kun siellä ol kamina, siel ol piippu
sekkii piti vielä pois ottaa."
Ennen sotia Wipusen
kansirakenteet uusittiin. Ne korotettiin ja tehtiin raudasta. "Omat miehet
laittovat, minä oisin ollu sillä kannalla, että ne ois antaneet verstaan
tehä. Se on vähä heikosti tehty. Sähkövalothan ne tuli kanssa vähän ennen
1930-vuoslukua."
Varhaisimpina aikoina Raninin herrat
käyttivät Wipusta myös huviajoihin. "Ne ajo Siilinjärvellä
Tarinaharjun parantolassa ja sitten täälläi Koivumäellä Hiltulanlahessa.
Ja mehtäreissulla ne kävi. Kerranki saatiin 10 jänistä kolomeen tuntiin
Kallisalossa Muuruveellä."
Talvisodan aikana Wipunen oli
Varvisaaren rannassa Kuopiossa eikä se joutunut pommitusten kohteeksi.
Hunommin kävi hinaaja Tähdelle, johon osui pommi Sammon Rullan
rannassa ja se upposi siihen. Jatkosodan aikana Wipunenkin joutui
evakkoajoihin. "Puhoksesta haettiin lehmiä evakkoon. Ja kerran kesällä 44
myö oltiin Haminalahdessa lastoomassa ja sinne tuli tieto, että meiän oli
lähettävä Heinäveelle ja sieltä mentiin Saimaan kanavalle ja sieltäi
tuotiin niitä Uuraan parkkoja Iisalameen, 14 kappaletta pantiin jälkeen
tyhjinä. Toisen kerran me oltiin menossa Juustilaan, ja me ol valavottu
nii palajon, myö luultiin, että niissä sotahommissa pittää vaan aena ajjoo.
Myö tultiin Ylä-Särkjärvelle ja minä sanoin pojille, et nyt ruvetaan
nukkumaan ja sittenhän ne viimein tul sanomaanki ettei taravii ennää
männäkkään. Hurma tulloo jo Viipurista pois ja myö lähettii sitten takasin
tyhjänä."
Kun Kuopion mahtava tyttölyseo
rakennettiin vuonna 1924, Wipunen toi proomuillaan tarvittavat
tiilet ja hiekat satamaan. "Myö haettiin tiilet Jänissalosta, Larssonin
tiilitehtaalta, kaikkiaan 700.000 tiiltä. Se ol siinä 35 roomulastia.
Hietasalosta haettiin hiekka ja reposaaresta haettiin sora. Ol ne kovia
miehiä siihen aikaan ne kärryymiehet siihennii hiekkahommaan. Kun neljän
aikaan aamusella vietiin ne Hietasalon piähän ja sitten iltasella
haettiin, nii 60 kuutiota kärräämällä pistivät kaks miestä siihen roomuun,
pukkitietä myöten. Seuraavana päivänä löevät tyhjäks sen lapiolla. Kolme
lastia kun pistivät pojat viikossa, nii ei se ihan ollu leikkihommaa."
Joskus oli Kuopionkin vesillä
sellaisia tuulia tai ihan myrskyjä, että niistä oli haittaa Wipusenkin
kulkemiselle. "Sattu montai kertoo, että Suvaksella esmerkiks meiän piti
jäähä sinne Vieruvuoren varteen oottamaan, kun ol nämä pienet roomut, ei
niillä pystynä, ne kun ol ihan vesrajjaan lastattu.
Kerran sattu kun oltiin Luikonlahteen
menossa, Rikkaveillä, Elo-niminen roomu ol vielä ja sitten ol jauhosäkkejä
siinä niinku kanslastina. Siinä heitti nii, että 20 säkkiä putos järveen
roomun piältä. No ei mittään, myö siitä ajettiin sinne Rikkarantaan ja
sitten outeltiin kun tuul toi ne säkit sinne rannalle. Siitä ne pantiin
roomuun ja tuotiin takasin Kuopioon, eikä niistä ku pari killoo säkistään
kastu, se kun iskostu se säkki."
Tuulen ansiota oli kai sekin kun
Juojärveltä toisen kerran tultaessa toinen rautaproomuista tuli
vesilastiin Vehmersalmen kohdalla ja se oli hinattava maihin. "Se pysy se
halakolasti siinä piällä, se ei puottanna pois. Ei mittään, myö haettiin
toinen roomu, tyhjennettiin lasti siihen ja pumpulla otettiin ves poes."
Eelis Uosikkisen isä Jussi oli
tunnettu ja pitkäaikainen Raninin laivuri. Hän aloitti laivoissa vuonna
1888. 1890-luvulla Jussi Uosikkinen oli Korhosen omistamassa Sappho-nimisessä
laivassa päällikkönä. Sappho oli pieni, 9 metriä pitkä ja 20 ihv:n
koneella varustettu hinaaja. Tältä ajalta Eelis muistaa pari isänsä
kertomaa tapausta. "Ne lähtivät Onkiveille roomuja hakemaan kesällä ja ne
ajo Siellä Onkiveellä matalalla luuolle. Ja ne ei saaneete sitä pois,
vaikka panivat konneen pyörimään. Niin ne heittivät vuotteet piältä pois
ja menivät vetteen vippailemmaan ja panivat konneen pyörimään takaperin.
Ja se irtos ja karkas se laiva. Hyö luuli et hyö jää tänne kivikolle,
mutta se ol ruvenna kiertämään rinkiä takaperin ja isä ol uimalla männy ja
se sai siitä viilarista kiinni ja sillaihan ne pääs siitä pälkähästä.
Toinen juttu ol samalla laevalla, ne läksivät loka-marraskuulla
halakoroomuin kanssa tuas sinne Onkiveelle ja kun ol pimmeetä, ne ol
olleet välillä yötä ja tul sitten kova pakkanen. Ne juuttukin jäihin
kiinni ja se laeva piti heittää sinne talaveks, laeva ja roomut. Isä ol
laittanu ikkunoihin nuo peitot ja konemies ol laittana konepuolen
talvikuntoon. ei muuta kun kävelemällä Lapinlahden kirkolle ja sieltä
junalla Kuopioon tulijaiskahville."
Kolmaskin tapaus, nyt jo itse koettu,
tulee Eeliksen mieleen Onkivedeltä. "Siellä oli ennen semmonen Uhri-niminen
laeva, joka ajo maetoja Lapinlahden meijerille, talloin rannoista. Myö
oltiin yhessä Itikanlahessa Wipusen ja roomun kanssa. Ja se laeva,
Uhri, tulloo täyveltä Wipusta kohti ja minä menin jo
korkkipussin kanssa, et siihen se tyssää, mutta eihän siinä olis elävänä
säilyny, jos se olis tullu. Sit se kiänti kuitennii vinnoon ja ajo maihin.
Se kippar ol semmosessa humalassa ja se vielä sillon huuti torveen että
täysi voema. Ei mittään, sittenhän myö otettiin se siitä maesta irti ja
vietiin tänne Kuopion Aatalan konepajalle. Mutta sitä minä en tiiä,
minkälaisen meriselityksen on se kippar tehny."
Sapphon
jälkeen Jussi Uosikkinen tuli Raninin laivoihin. Aluksi vuonna 1899
päälliköksi Veto-nimiseen varppaajaan, joka varppaamalla hinasi
tukkeja Raninin Karhosaaren sahalle, sitten vuonna 1907 Wipuseen.
Veto myytiin pois silloin kun Wipunen hankittiin. Muista
Kuopion vesien proomuhinaajista Eelis Uosikkinen muistaa VR:n, sittemmin
VAPO:n Ailin, Anteron, ja Voimanpojan sekä sellaiset
pienet hinaajat kuin Uskallus ja Tavi.
Saastamoisen laivoista vetivät
proomuja Haapaniemi, Savotar ja Papinniemi. "Haapaniemellä
oli ylleensä yheksän roomua niitä isoja. Kolome roomua oli
lastaamassa, kolome purkamassa ja kolome ajossa. Ne kuletti roomuissa vaan
rullapuuta. Se ol muistaakseni kaks ja kymmenen pitkä sillon aluksi,
sitten ne lyhenti sitä. Ol se sekkii kovvoo hommoo kärrätä niitä pöllejä.
Mutta niillä oli semmoset lyhyet kärrit. Ja niillä ol semmoset ne roomut,
niill oli pinttavälit, nii ne kuatamalla sai koko ruoman täyteen, niihin
ei tarttenu ennää oikoja niitä. Täkkilasti piti sitten latoa."
Uosikkisten laivamiessuvusta
puhuttaessa ei voi unohtaa höyrylaiva Naperoa, tai niinkuin monesti
sanottiin naurulaiva Höperöä. Napero oli puinen höyrysluuppi, jonka
Uosikkisten veljekset hankkivat v. 1935. Napero ostettiin VR:n
mallipuuseppä Iivari Rissaselta, joka oli sen myös rakentanut. Pituutta
sillä oli vajaat 8 metriä. Sillä tehtiin lukemattomat kala- ja muut
huviretket ja sillä kuljetettiin Uosikkisten mökille Hautosaareen.
Eelis Uosikkinen ei ehtinyt paljonkaan
Naperolla ajelemaan, hänhän oli Wipusessa. Hänen veljensä
Make, mestarivoimistelija, oli Naperon pääisäntä ja -käyttäjä. Myös kolmas
veli Pekka oli mukana Naperossa erityisesti Maken talvisodassa
kaatumisen jälkeen.
Eelis Uosikkinen muistaa miten kohtasi
ensi kertaa Naperon. "Velipoika ja yks Karppinen ne toivat sen
siihen Raninin rantaan. Wipusella ol siinä mis on se likööritehas,
erityinen laituri. Myö tultiin Wipusella ajosta ja ne pojat ol
tuoneet sen siihen, ajaneet sillä koeajon. Ja ne nukkuvat siellä. Minä
menin alas ja kun ei oltu varaventtiiliä passattu, se ol männy ympär se
mittar. Minä sammutin äkkiä tulet ja laskin vettä lissee kattilaan. Vähän
täällä on höyree minä sanoin, ei oo ku 150, ylleensä siinä ei pitäneet ku
80 tai 90." Aluksi Naperossa oli pelkkä suvikatto mutta Make
Uosikkinen rakensi siihen umpinaiset kansirakenteet, joissa oli kuitenkin
paljon ikkunoita. "Sillä voi sillon itekseenkin ajjaa. Se, että siinä ku
ei ollu kattilaan vesipumppua, imurilla piti ves ottoo kulkiissa. Mutta
siinä kerkes viskata puita uuniin ja ajjoo itekseen. Siinä ol sivussa
ratti ohjata." Rungon ja kattilan huonon kunnon takia Naperon
käytöstä luovuttiin vuonna 1953 ja Napero vedettiin maille,
Hautosaareen. Siellä se on vieläkin.
Vaikka Wipuselta loppuivat
proomujen hinaukset syksyllä 1969, ei se vieläkään ole jäänyt seisomaan,
vaan sitä on käytetty yksityis- ja edustusajoon lähes joka kesä. Ja
päällikkönä on aina ollut edelleenkin Eelis Uosikkinen. Wipunen oli
mukana myös Puhoksessa höyrylaivaliikenteen 150-vuotisjuhlissa.
"Kesällä 1985 ajettiin kolome kertoo,
yhen kerran käytiin kun tuli Helsingistä nuo Alkoholiliikkeen herrat,
sitten myö ajettiin mehtäreissu tuolla Suvaksen takana omalla sakilla. Ja
sitte vielä yks reissu ajettiin siellä Koivumäellä, siellä Hiltulanlahessa,
kun siellä on nyt ihan valtion väylä. Minun ol vähän mielenkiintonen männä
kun minä tiesin sen väylän iliman reimoomata. Ol ne laittaneet sen väylän
oikeeseen kohtaan", Eelis Uosikkinen nauraa.
Sen lisäksi, että Eelis Uosikkinen oli
kova laivamies, hän oli myös kova hiihtäjä. Eelis voitti lukuisia Suomen
mestaruuksia yhdistetyssä sekä sijoittui niin hiihdossa kuin
pujottelussakin. Ja kovassa kunnossa 80-vuotias Eelis on edelleenkin.
Tekee metsätöitä mökkipalstallaan, käy jänisjahdissa ja saa myös saalista
sekä paljon muuta. Ja ennen kaikkea toimii kesäisin Wipusen
päällikkönä.
Ranisen laivat Kuopiosta (pdf)
|
|
